Kansainvälisenä sukukansapäivänä 17. lokakuuta 2026
Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä Ukrainaan helmikuussa 2022 ovat suorat yhteydet valtioittemme ja suomalais-ugrilaisten sukulaistemme välillä käytännössä katkenneet tai vähintäänkin muuttuneet erittäin vaikeiksi. Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressit, jotka tarjosivat puitteet poliittiselle yhteistyöllemme vuosina 1992–2021, ovat keskeytyneet tai todennäköisesti tulleet tiensä päähän. Kansainvälinen suomalais-ugrilainen yhteistyö on murroksessa, ja se koskee sen koko olemassaoloa: On selvää, että vanhat tavat yhteistyön tekemiseksi eivät enää toimi, eikä uusia ole vielä syntynyt. Tahot, jotka aikaisemmin vastasivat suomalais-ugrilaisten maailmankongressien järjestämisestä, eivät ole osoittaneet sitä johtajuutta ja kaukonäköisyyttä, jota tarvitaan kansainvälisen suomalais-ugrilaisen yhteistyön säilyttämiseksi ja kehittämiseksi poliittisella tasolla.
Näkyvissä on kuitenkin toivon merkkejä. Edustamamme suomalais-ugrilaisten kulttuuripääkaupunkien ohjelma on onnistunut laajentamaan sukukansaliikettä. Nimittäin tänä vuonna suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin arvonimi on Pohjois-Amerikassa – Yhdysvalloissa, Michiganin Hancockissa, joka on amerikansuomalaisen kulttuurin keskuspaikkakunta. Ruohonjuuritason toiminta, kuten Kansainvälinen suomalais-ugrilaisten opiskelijoiden konferenssi IFUSCO (eng. International Finno-Ugric Students’ Conference) ja Suomalais-ugrilainen elokuvafestivaali FUFF (eng. Finno-Ugric Film Festival, ) sekä monet muut yhteistyön muodot pitävät suomalais-ugrilaisen liekin elossa. Näemme myös lupaavia merkkejä Unkarin palaamisesta takaisin joukkoomme, nimittäin vuoden 2027 suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki on unkarilaiskylä Geresdlak.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kansainvälisessä suomalais-ugrilaisessa yhteistyössä on tarvis tuoreille näkemyksille ja sitoutumiselle niissä kolmessa valtiossa, joissa suomalais-ugrilaiset kansat muodostavat enemmistön: Virossa, Suomessa ja Unkarissa. Mikään ei kuitenkaan estä näitä kolmea valtiota yhdistämästä voimiaan ja elvyttämästä keskinäistä suomalais-ugrilaista yhteistyötään!
Paras ja innostavin esimerkki tälle piilee yhteisessä lähihistoriassamme. Ennen toista maailmansotaa suomalais-ugrilainen yhteistyö oli tärkeä osa vasta itsenäistyneiden Viron, Suomen ja Unkarin valtioitten politiikkaa ja kansallisia kysymyksiä. Vuosina 1921–1936 järjestetyt Suomalais-ugrilaiset kulttuurikongressit muodostivat tärkeimmät viralliset puitteet tälle yhteistyölle. Noina vuosina järjestettiin viisi kulttuurikongressia, ja ne toivat yhteen maittemme poliittiset johtajat, tiedemiehet ja kulttuurijohtajat, mutta myös monet muut eri alojen asiantuntijat, kuten lääkärit ja insinöörit. Esimerkiksi kolmannessa Suomalais-ugrilaisessa kulttuurikongressissa Budapestissa oli 650 osallistujaa Suomesta ja 430 Virosta. Huomion arvoista on, että Neuvostoliitto ei osallistunut kongresseihin poliittisella tasolla, mutta se ei estänyt sukukansaliikettä kukoistamasta. Niinpä paikalle kongresseihin saapui myös itäkarjalaisia ja Inkerin suomalaisia, vaikka he joutuivat elämään neuvostovallan alla. Tämä yhteistyö olisi varmasti jatkunut, elleivät toinen maailmansota ja kylmä sota olisi sitä väkivaltaisesti keskeyttänyt.
Me suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin kanslian edustajat esitämme nyt valtioittemme – Viron, Suomen ja Unkarin – valtaapitäville tahoille vetoomuksen luoda katseensa yhteistyöhömme ja aikaan ennen toista maailmansotaa pitäen mielessä sen, miten voimme rakentaa tulevaisuutemme tälle pohjalle ja vastata 2000-luvun haasteisiin. Vaikka uudistunutta suomalais-ugrilaista yhteistyötä johtaisivatkin Viro, Suomi ja Unkari, sen tulisi olla avointa kaikille niille demokraattisille valtioille, joissa asuu merkittäviä määriä suomalais-ugrilaisia. Näitä maita ovat esimerkiksi Norja, Ruotsi, Latvia, Romania, Ukraina ja Kanada. Toivomme sen olevan avointa myös diasporillemme ympäri maailman. Itse asiassa eräs tärkeimmistä uuden yhteistyön painopisteistä tulisi olla työ, jossa edistetään Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen itsemääräämisoikeutta ja vapautta päättää itse tulevaisuudestaan.
Ehdotamme varsinkin Suomalais-ugrilaisten kulttuurikongressien perinteen elvyttämistä ja kuudennen Suomalais-ugrilaisen kulttuurikongressin järjestämistä lähivuosina Unkarissa, Virossa tai Suomessa siten, että siihen osallistuisivat myös suomalais-ugrilaisten valtioitten päämiehet. Yksi tällainen tilaisuus tarjoutuu vuonna 2028, jolloin tulee kuluneeksi sata vuotta Budapestissa pidetystä kolmannesta suomalais-ugrilaisesta kulttuurikongressista.
Työryhmämme koostuessa jäsenistä, jotka ovat kotoisin Virosta, Suomesta ja Unkarista, voimme todeta, että tällainen kolmikantainen yhteistyö tuottaa hyviä tuloksia. Täten kutsumme isänmaitamme noudattamaan tätä esimerkkiä kohottaaksemme kansainvälisen suomalais-ugrilaisen yhteistyön sille tasolle, jolla se aikoinaan oli ja jolla se jälleen ansaitsee olla.
Suomalais-ugrilaisten kulttuuripääkaupunkien kanslian puolesta
Aleksi J. B. Palokangas (Suomi)
Oliver Loode (Viro)
Liisa Sabolotni (Viro)
Peter Aranyi (Unkari)
